|
Päivälinssejä käytetään
vain yhden päivän ajan, ja ne hävitetään
illalla. Koska joka käyttökerralla otetaan
uusi, käyttämätön linssi, bakteerien
ym. kertymien vaara on pienempi. Lisäksi käsittelytarve
on vähäisempää, koska linssejä
ei tarvitse puhdistaa ja desinfioida. Erinomainen ratkaisu
myös niille, jotka käyttävät linssejä
erikoistilanteissa, esimerkiksi urheilusuorituksissa
kuten hiihdossa.
|
Kuukausilinssit ovat yksi tavallisimpia linssityyppejä.
Linssit otetaan pois joka ilta puhdistusta varten ja
otetaan käyttöön uudelleen seuraavana
aamuna. linssejä käytetään normaalisti
2-4 viikkoa ja vaihdetaan sitten uuteen pariin. Se,
kuinka kauan linssejä voi käyttää,
on kuitenkin yksilöllistä, ja siksi on aina
tärkeää noudattaa optikon hoitomääräystä.
|
|
Tooriset linssit korjaavat astigmatismia (hajataittoisuutta).
Tämän tyyppistä linssiä tilattaessa
on annettava myös sylinteri- ja akseliarvot. Toorisia
linssejä saa päivälinsseinä, kuukausilinsseinä
ja yötäpäivää-linsseinä.
Noudata aina optikon hoitomääräyksiä
ja suosituksia linssien käytön kestoajoista,
minkä jälkeen linssit on vaihdettava.
|
Värillisiä linssejä saa useina eri
muunnelmina; niillä voidaan esim. vahvistaa silmän
luonnollista väriä tai vaihtaa väri myös
aivan toiseksi. Värillisiä linssejä saa
sekä päivä- että kuukausilinsseinä
ja perinteisten linssien tavoin myös värilliset
linssit sovitetaan optikkoliikkeessä. Väritulos
on yksilöllinen oman silmän väristä
johtuen, ja siksi halutun vaikutelman saamiseksi myös
0 vahvuuden linssit sovitetaan optikkoliikkeessä.
|
|
Yötäpäivää-linssit valmistetaan
Silicon Hydrogel -materiaalista, jonka hapenläpäisykyky
on erittäin suuri. Se mahdollistaa ympärivuorokautisen
käytön jopa 30 päivän ajan. Se,
kuinka kauan linssejä voi käyttää,
on kuitenkin yksilöllistä, ja siksi sinun
kannattaa keskustella käytön pituudesta optikon
kanssa.
|
Viikkolinssejä käytetään joko
kahden viikon ajan jolloin linssi poistetaan silmästä
ja puhdistetaan iltaisin tai yhden viikon ajan jolloin
linssiä käytetään vuorokauden ympäri
koko viikon. Käyttöaika on yksilöllinen
joten on tärkeää noudattaa optikon neuvoja.
|